lauantai 24. lokakuuta 2015

Jäsenilta 10.11.2015

Marian tarina

tiistaina 10.11.2015  klo 18
yhdistyksen kerhohuoneella
(Köyvärintie 4 A, Toijala, kellarikerros)

Varapuheenjohtajamme Ritva Vehmaa kertoo Punkalaitumella v. 1710 syntyneen esiäitinsä Marian mielenkiintoisen elämäntarinan ja kuvailee, miten tutkimuksissaan pääsi Marian suvun jäljille.

Kirkollisten lähteiden harvetessa 1700-luvun alkupuolella sukututkimus muuttuu haasteellisemmaksi. Voi jopa tuntua siltä, että vastassa on ylittämätön seinä. Kuitenkin eri lähteitä yhdistämällä ja sinnikkäästi selaamalla - joskus jopa onnekkaan sattuman avulla - voi tehdä tutkimuslöytöjä, joiden avulla sukupuuhun saa uskomattoman määrän juuria ja oksia lisää! 

Tervetuloa kuulemaan Marian tarina!





 

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

HMA 12.11.2015



SUKUTUTKIMUSPÄIVÄ
Hämeenlinnan maakunta-arkistossa (Aittatie 2, Hämeenlinna
torstaina 12.11.2015 klo 12-18

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Hämeenlinnan sukututkimusseura ja Hämeenlinnan maakunta-arkisto järjestävät Sukututkimuspäivän seuran 25-vuotisjuhlan ja Pohjoismaisen Arkistojen päivän merkeissä. Ohjelmassa on mm. aineistoesittelyjä ja kiinnostavia luentoja sekä valokuvanäyttely. Lisäksi eri sukututkimusyhdistykset esittelevät toimintaansa ja myyvät julkaisujaan.


Sukututkimuspäivän esitelmäohjelma:
klo 12.00 Ylitarkastaja Susanna Taipale: Hämeenlinnan maakunta-arkiston palvelut sukututkijoille
klo 13.00 FM Mervi Lampi: Kun sukututkimus alkaa kiinnostaa
klo 14.00 Tutkija Juho Mattila: Maanomistusasiakirjat sukututkimuksessa. Lainhuuto, imissio ja asutustoiminta pähkinänkuoressa
klo 15.00 Kehittämispäällikkö Tomi Ahoranta: Talvi- ja jatkosodan henkilöhistorialliset lähteet
klo 16.15 Ylitarkastaja Kari Korpi: Itsenäisyyden ajan veroaineistot henkilöhistorian näkökulmasta
klo 17.00 Kirjailija, FT Anna Kortelainen: Sukututkijan vierustoverina: kokemuksia suvun merkityksestä faktassa ja fiktiossa 



-MK-